Mä duunaan

Voiko kirjoittaa kirja-arvostelun kirjasta, jota on lukenut 11 sivua? Mä duunaan - joten voi. Ostin Tove Janssonista kertovan pokkarin Ateneumin museokaupasta tänään. Avasin kirjan bussissa kotimatkalla, kun kännyllä surffatessa alkoi akku varoitella. Kirja alussa kolahti eräs kappale sen verran hyvin omaan nilkkaani, että näin parhaakseni laittaa kirja sivuun odottamaan otollisempaa lukuhetkeä.

Tove Janssonin ateljeekodissa oli kaksi sanaa pannassa. Sanat "inspiraatio" ja "luoda" oli korvattu sanoilla "työ" ja "halu". Boel Westin Tove Jansson Sanat, kuvat, elämä - kirja (2007) tiivistää vahvasti ihaillun kirjailijan, taidemaalarin ja kuvittajan työfilosofian aivan ensilehdillä. "Duunaaminen tarkoittaa tekemistä, puuhaamista, idean löytämistä ja sen työstämistä." Ateneumin näyttelyn jälkeen voi todeta, että duunattu on, sen verran laajan horisontin piirsi näyttely Toven elämäntyöstä.

Me duunareita ollaan kaikki, ihan jokainen,  yrittäjät, palkansaajat, työttömät ja taitelijat. Mutta kaikki duunarit ovat erilaisia. Elämähän on yhtä duunaamista, teet ja puuhastelet, saat idean ja työstät sitä tai jätät työstämättä. Haaveilijan ja toteuttajan välillä on kammottava kuilu - haihattelijan ja Tove Janssonin välillä yks Grand Canyon. Meillä kaikilla oppia otettavana tuotteliaasta Tovesta. Ei niin, etteikö duunailuun liittyisi haaveilua ja sopivasti haihatteluakin, mutta tekeminen ja työstäminen ovat duunailun ratkaiseva osuus.

Menestykseen tarvitaan kuitenkin vielä jotain muuta kuin duunailua.Olen nähnyt kymmeniä duunailevia yrittäjiä, jotka raadannasta huolimatta eivät menesty. Olen myös nähny monta ihmistä jotka menestyvät, vaikka eivät sen pahemmin duunailisikaan. Toven varhaiseen ex librikseen oli kirjattu kaksi sanaa, joista toinen ei kuitenkaan ollut menestys - vaan  rakkaus. Työ ja rakkaus - SIKSI ajattelin lukea kirjan myös sivusta 12 eteenpäin.

EI - voi olla ihan positiivinen sana

Elämä alkaa ottaa uomaansa. Remontti ei ole edistynyt. Vanhoista tavoista pois oppiminenkin on yhtä haasteellista kuin odotinkin, mutta KYLLÄ jotain olen oppinut: sanan EI. En käytä sitä läheskään yhtä usein kuin olisi tarpeellista, mutta kun sanon ääneen sana EI - en tunne siitä syyllisyyttä. En koe olevani huono ihminen. \o/ se on voimaannuttavaa jopa!

EI - tuo lyhyt ja ytimekäs sana on kuin avaimen reikä - tiukkarajainen, muotoiltu, kova, joustamaton. EI on portinvartija, joka hyväksyy vain yhdenlaisen vastakappaleen. EI voi kätkeä taakseen uuden maailman ja aivan uusia mahdollisuuksia. KYLLÄ-maailman hattaraassa taas piilee II tyypin sokeritaudin vaara, se on yhtä höttöä - suo siellä, vetelä täällä, loputtomasti.

Voiko ahdasmielinen, oman edun tavoittelija löytää oven takaa pimeään keskiaikaan sijoittuvan taantumuksen - KYLLÄ, voiko superpositiivinen naminami-konsultti osua aina oikealle polulle - EI. Mutta ehkäpä maailma näyttää parhaimmalta silloin, kun katsomme sitä mahdollisimman rehellisesti. Luuloteltu epäkuva hankaa yhteen reaalimaailman kanssa, siinä kitkassa pohjattomat pessimistit ja ylitsevuotavat optimistit pettyvä lopulta aina.

Sano siis KYLLÄ tai EI huijaamatta itseäsi tai kanssaihmisiäsi, niin todennäköisesti hengittäminen on helpompaa - vaikka se ei maailmaa mihinkään muuttaisikaan. Jos rakentaa itsensä mielikuvaksi ja elää tyydyttääkseen muiden odotuksia itsestään - on tuomittu kulkemaan ovelta toiselle ja saamaan käteensä nipun avaimia, jotka eivät sovi mihinkään avaimenreikään. Onko kaikki sitä miltä näytää, vai sitä mitä, uskot sen olevan? Vai voisinko alkaa vain elämään?

Eri aika, eri paikka - sama batmankanava

Vuosi 2011 koetteli rajojani. Huomasin, että elämästään voi tehdä kovinkin monimutkaista. Vuoden lopussa puuskutin tien risteyksessä, jatkaisinko ryteikössä rämpimistä vai uskatautuisinko astumaan aukealle, silläkin uhalla että näkisin edessäni muutakin kuin seuraavan minuutin vesakkohaasteen. Päädyin lopulta Cornwalliin rantatörmälle. Atlannin smaragdinvihreät aallot pirstoutuivat kerta toisensa jälkeen, enkä ole koskaan tuntenut itseäni eheämmäksi. Vuoden 2012 yhdeksänkymmentä matkapäivää antoivat 90 syytä muuttaa elämän suuntaa.

2013 aloitin purkutyöt eteisestä, niin kodissani kuin työelämässänikin. Huone on nyt tyhjä ja tuleva vuosi on varattu uuden oppimiselle ja pohjatöiden tekemiselle. Aion opetella nyt rakentamista ja tavoitteiden toteuttamista. Helppoa se ei tule olemaan, koska tyhjyyden sietäminen ei hamsterin lapseksi syntyneeltä norsulta käy luonnostaan. Tyhjyys on rikkaampaa kuin täysinäisimmätkään aarrekammiot. Tyhjän tilan luominen avaa mahdollisuudet.

Onhan elämässäni toki paljon hyvää ja säilytettävää, mutta valitettavasti kaiken rojun keskellä ne eivät ole saaneet ansaitsemaansa huomiota. Olen tehnyt itselleni uuden kalenterin, jossa on joka päivälle kymmenen haastetta - viisi tavallista tehtäväsaraketta ja viisi saraketta, jotka ovat vastaavasti omistettu asioille jotka jätän tekemättä. Olisi hienoa, jos voisi vain positiivisesti kannustaa itseään, mutta vapaalla kasvatuksella olen huomannut että EI sana on jäänyt oppimatta kokonaan. Ja mikäänhän ei voi olla tasapainossa jos toinen puoli puuttuu. Jonkin aikaa pystyy hämäämään itseään kohdistamalla huomionsa jonnekin muualle, mutta kun avaa silmänsä ei ongelma mihinkään ole poistunut, koska ei alun perin ole estänyt sitä syntymästäkään. Ei voi olla voimia uuteen jos vanhat tavat eivät lakkaa pätemästä. Poisoppiminen - se olkoon tulevan vuoden voimasana.